Vaiston varassa..

Tavat ja tottumukset on tiukassa kun niihin kerran oppii. Jos jotain asiaa teet päivittäin, sitä teet herkästi vaistomaisesti silloinkin kun ei tarvitsisi. Tai minä näköjään ainakin teen. Ja nyt tämän vauva-arjen myötä tietyt tavat on juurtuneet todellakin liian syvään jo! Esimerkkejähän riittää, miehessäni hilpeyttä herättää muunmuassa se, kun olen kaupassa ja työnnän ostoskärrejä, niin siinä vaiheessa kun pysähdyn hyllylle, heijaan kärrejä vaistomaisesti aivan kuin vauvanvaunuja.. Mutta itseäni eniten häiritsevä tapa ja tottumus on ravistaminen. Se juontaa juurensa siitä kun meillähän on pullovauva, eli korvikkeella mennään. Ja korvikepurkkia pitää ravistaa ennenkuin avaa ja kaataa pulloon. Kun päivästä toiseen, monta monituista kertaa vuorokauden aikana, kellonaikaan ja säähän katsomatta ravistelet sitä korvikepurkkia ennen aukaisua niin lopulta ravistat kaikkea missä on nestettä. Kasvovesipurkkia, maitotölkkiä jne. Mutta pohjat tässäkin asiassa veti tänään kivennäisvesipullo. Aivan armoton hellepäivä ja me olimme kaupungilla kiertelemässä. Oltiin juuri tultu kaupasta josta olin napannut mukaan pullollisen ihanaa, maustettua kivennäisvettä. Ja kun viimein vauva, rattaat, ostokset ja oma takapuoli oli autossa ja auto liikkeellä (onneksi mies ajoi..) niin minä tyttö kaivelen viileän kivennäisvesipulloni kassista, ravistan ja aukaisen! Siinä se sitten kotimatka sujuikin rattoisasti autoa kuivaillessa nenäliinoilla. Mekkokin oli litskamärkänä ja kun pikkusenkin liikahdin tunsin kuinka märkä vana valui takapuolen alla nahkapenkillä. Jippii.. Hitto.